Pitäisi alkaa miettimään mitä ensivuonna sitten tekee kun tästä vuodesta ei tullut mitään.
Mua on aina kiinnostanut kaikki mitä ihmisten päässä liikkuu. Mitä ne ajattelee ja miten ne toimii.
Jokin psykologin ammatti. Mutta tiedän etten koskaan voi päästä sellaiseksi.
Keskiarvo ei riitä millään ja muutenkin sosiialiset taidot on puutteelliset.
Ja kun mua ei oikein mikään muukaan..
Tällä hetkellä mä en tiedä yhtään mitä mä tekisin.
Mä olen hyvä vain kaikissa luovissa ammateissa mutta, mua ei pahemmin kiinnosta sellaset mitkään käsityö jutut eikä mitkään.. Ihanan rankkaa..

Ja mua ärsyttää todella kun muut yrittää neuvoa vaikka ne hyvää tarkottaakin mutta mä tiedän kyllä itse mikä mua kiinnostaa ja mikä ei. Asiaa ei yhtään helpota se että musta kerran luultiin että olin käyttäny jotain ylimääräistä tai jotain. Koulussakin kysyttiin käyttääkö mun kaverit. Ja vaan sen takia että en mennyt pariin päivään kouluun ja tein äidillekkin asian selväksi ettei mua kiinnosta.
Mä en edes jaksaisi opiskella enkä mitään. Mä oon kyllästyny siihen että ihmiset tulee aina puhumaan kaikkea että vaivaako mua jokin. Pitäisikö mun alkaa huutamaan kaikille että asia tulisi selväksi.

Okei mun mieliala vaihtelee tai suutun pienistäkin asioista mutta mä tiedän kyllä mistä se johtuu ja oon ottanut selville. Mutta en mä tarvitse siihen ihmisten neuvoja koska mä oon koko ajan paranemiseen päin.
Mä vaan haluaisin osata kertoa mun tunteista. Mulle se on aina jotenkin tuottanut ongelmia.
Itseasiassa mua ei enään kiinnostakkaan kertoa mitään enään. Mun poikaystävä on ainoa jolle mä haluan kertoa kaiken. Mä oon jo kerran ollut tällänen joskus seiska luokalla kun en halunnut ketään lähelleni.
Mä olin odottanut niin monta vuotta että saisin huomiota mutta, turhaan kaikki.
Nykyään se tulee agressiivisena.

Mä oon niin onnellinen että poikaystävä ymmärtää. Se on niin ymmärtäväinen, Se osaa neuvoa ja se ymmärtää muakin paremmin asiat. Mitä mä tekisinkään ilman sitä.
Mä olisin varmaan tehnyt jo itsemurhan jos en olisi tavannut sitä.